Kauas on pitkä matka

Berliini ja kotimatka

19.4.2025

Reissu on nyt päätöksessä joten aika muistella paria viimeistä päivää Berliinissä. Torstaina lähdettiin katsomaan Tempelhofin lentokenttää. Tai lähinnä entistä lentokenttää ja nykyistä puistoaluetta. Hypättiin metroon ja hurautettiin muutama pysäkinväli ihmettelemään mitä löydetään. Tempelhofin portilla meidät kaappasi Greenpeacen tyyppi joka kertoi kauheuksia ympäristöstä ja lopulta halusi tietysti, että täytetään nettilomake ja lahjoitetaan rahaa. Mitään uutta ei kuultu mutta lupasin tutkia nettisivun ja harkita lahjoitusta joten saatiin mennä.

Itse Tempelhofin kenttä oli suorastaan hämmentävä. Ensinnäkin pinta-alaa oli todella paljon mutta se oli periaatteessa tyhjää täynnä. Väitteen mukaan joskus sodan aikaan alueella oli kokoontunut jopa miljoona ihmistä yhtä aikaa. Vanha lentokone oli aitauksessa jossain kohtaa aluetta. Alueella oli isoja nurmikenttiä ja entiset kiitoradat näkyvissä. Alueella sai lennättää leijaa ja liitovarjoilla. Nurmikentillä sai tietysti eväsretkeillä ja puistoalueen teillä rullaluistella ja muuta sellaista. Jollain osalla alueesta sai grillata. Aidan ulkopuolella oli parakkiasumuksia joissa oli pakolaisia. Tempelhofin reunalla oli todella pitkä entinen terminaali joka ei kerralla mahtunut kuvaan. Teitten varsille oli laitettu muutama satunnainen jakkara väsyneille ihmisille mutta muuten siellä ei ollut mitään.

Isoa lenkkiä ei kentällä tehty mutta silti saatiin muutama kilometri käveltyä. Kun alue oli nähty niin päätettiin lähteä etsimään ruokaa. Matkalla vastaan tuli Platz der Luftbrücke jossa on ilmasillan muistomerkki.

Kun ei parempaakaan paikkaa keksitty niin mentiin hotellin nurkalle jossa Checkpoint Charlie on ja mentiin aitaukseen nimeltä Charlie's Beach. Siellä on ruokapaikkoja ja hiekka leviteltynä maahan luomaan rannan tuntua. Matkalla nähtiin, että pallokin oli päässyt ilmaan.

Ruuan jälkeen käveltiin muuten vaan ihmettelemässä mitä löytyy. Takaraivossa kaiversi koko ajan, että jotain piti vielä nähdä mutta ei tullut mitään mieleen. Kolmen päivän helle vaati veronsa joten kauheasti ei jaksanut edes miettiä mihin oli tarkoitus mennä. Lentokoneessa sitten muistin, että se oli vakoilumuseo jossa piti käydä. Tässä kuitenkin muutama kuva jota näkyi matkalla.

Reippaan 13 kilometrin päiväkävelyn jälkeen palkittin itsemme kakulla ja kahvilla ja sen jälkeen saikin siirtyä suihkun kautta sänkyyn.

Eilen oli viimeinen aamu Berliinissä. Meidän lento lähti vasta kuudelta illalla joten tuhlattiin aikaa hotellilla viime minuuttiin asti. Matti haki meille aamiaissämpylät jotka nautittiin hotellilla ajan kulumista odotellessa. Puolilta päiviltä lähdettiin kävelemään rautatieasemaa kohti. Kun matka kulki Reichstagin ohi niin tarkoitus oli käydä domessa eli lasikuvussa josta on hyvät näköalat kaupunkiin. Pääsy on ilmainen mutta sisään menijöiden pitää rekisteröityä ja sinne oli melkoinen jono. Samoin jo rekisteröityneitä parveili kotitarpeeksi sisäänkäynnin luona joten jätettiin väliin. Tuossa muutama kuva matkalta rautatieasemalle.

Meillähän ei ollut mikään kiire joten käveltiin rauhallisesti vähän mutkitellen rautatieasemalle. Kun päästiin perille niin kello oli jo sen verran, että päätettiin lähteä suoraan junalla lentokentälle, että ehditään syödä ennen kotimatkaa. Junamatkaan tuhraantui reilu puoli tuntia joten kello oli jo melkein puoli kolme kun oltiin lentokentällä. Ruokapaikkoja ei kauheasti näkynyt mutta maan tavan mukaan leipomoita sämpylöineen ja kakkuineen oli tarjolla. Meillä oli kuitenkin pitkä ilta edessä joten haluttiin kunnon ruokaa ja luotettiin siihen, että turvatarkastuksen jälkeen löytyy oikea kuppila.

Turvatarkastukseen etsittiin peränurkassa oleva paikka ja se osoittautui hyväksi valinnaksi kun päästiin suoraan kaivelemaan kamoja lootaan. Ehdin ensin leikkimään gorillaa läpivalaisuluukkuun ja selvisin puhtain paperein. Matti jäi taas käsitarkastettavaksi eikä lopulta kuitenkaan löytynyt mitään. Ensin syöksyttiin etsimään ruokaa ja onneksi nopeasti tuli vastaa food court. Molemmat omille tiskeilleen ja ruokakipot nenän alle. Sen jälkeen saikin etsiä tuliaisia eli röökiosastolle. Tax freestä niitä ei saa ostaa edes eu-hinnoilla mutta kioskille voi kävellä ja ostaa niin paljon kuin rahaa riittää. Tosin Saksan hinta on melkein yhtä iso kuin Suomessakin joten paljon ei mukaan tullut.

Shoppailutuokion jälkeen kello olikin jo niin paljon, että sai lähteä portille. Väkeä oli jonkun verran mutta kone ei ollut lähellekään täynnä. Hyvä niin, saatiin pitää koko kolmen jakkaran rivi kahdestaan. Lento pääsi hitusen etuajassa liikkeelle ja lentoaikakin oli vartin lyhyempi kuin oli ilmoitettu joten meillä oli onnea. Jos olisi menty aikataulun mukaan ei millään olisi ehditty kotiin tulevaan seuraavaan junaan vaan olisi jouduttu odottamaan 3,5 tuntia ja oltu kotona vasta kahdelta yöllä. Kun kone laskeutui niin rynnättiin heti jonon kärkeen odottamaan ulospääsyä ja kauhealla kiireellä juna-asemalle. Liput saatiin ja junaan ehdittiin. Kun vihdoin oltiin oman kylän asemalla niin sai taas kirota aikataulujen päättäjiä. Viimeinen bussi lähti vajaan vartin ennen junan tuloa. Oikeasti, eikö kenellekään tullut mieleen, että Helsingistä tulee juna josta joku saattaisi haluta bussikyytiä..? No, taksikuski sai melkein neljäkymppiä matkasta joka bussilla olisi ollut kymmenen kertaa halvempi. Lopulta yhdeltätoista illalla oltiin kotona.

Mitäpä sitä nyt sitten Saksasta sanoisi. Rahaa paloi holtittomasti hotelleihin ja ruokaan. Deutschland Ticket säästi sievoisen summan rahaa junamatkoissa mutta aikaa piti varata paikasta toiseen siirtymiseen. Pikkukaupungit ja kylät olivat ihan kivoja mutta periaatteessa kaikissa on linna ja vähän luontoa. Suurissa kaupungeissa kaikki on sattuneesta syystä suhteellisen uutta ja varsinaiset nähtävyydet on monesti museoita ja kirkkoja. Berliini on oma lukunsa. Siellä kaikki tuntuu pyörivän muurin ympärillä joko ajassa ennen muuria tai heti muurin kaatumisen jälkeen. On se kuitenkin ihan näkemisen arvoinen paikka.