Kauas on pitkä matka

Höpinöitä maailmalta

Berliini - osa 1

15.4.2025

Eilen oli taas kerran junapäivä. Meidän hieno Deutschland Ticket osoittautui tällä kertaa käyttökelvottomaksi koska n. 550 kilometrin matkaan olisi tuhrautunut reilusti yli kahdeksan tuntia kun lipulla saa käyttää vain paikallisjunia. Pikajuna osoittautui törkeän kalliiksi joten käytiin sunnuntaina ostamassa liput Flixjunaan. Maanantaina tarkastin lipusta junan lähtöaikaa ja huomasin ettei juna lähdekään päärautatieasemalta vaan joltain sivuasemalta. Kerrankin vainoharhatarkastuksesta oli jotain iloa.

Meidän juna lähti vasta yhdeltä iltapäivällä mutta lähdettiin hotellista pari tuntia aiemmin kun piti saada aamiaistakin. Asemalta yleensä löytyy leipomo joten käveltiin Main-joen yli asemalle ja sieltähän se aamiainen löytyi. Vähän ennen yhtä seisottiin laiturilla tuijottamassa saapuvien junien taulua. Sekä Esseniin menevä juna että meidän Berliiniin menevä olivat molemmat myöhässä joten arvottiin kumpi tulee ensin ja mitä tapahtuu kun molempien ilmoitettiin saapuvan samalla minuutilla samalle laiturille. Meidän juna voitti kisan.

”Frankfurt"

Matka oli yllätyksetön ja reilut neljä tuntia myöhemmin ja vain muutaman minuutin myöhässä saavuttiin Berliinin päärautatieasemalle. Puhelin kouraan ja karttaohjelma auki, että päästään hotellille. Meillä oli molemmilla kova nälkä joten kun vastaan tuli ostoskeskus joka mainosti food courtia niin painuttiin ovesta sisään. Hulppea rakennus löytyikin.

”Berliini"

Mahat täynnä marssittiin hotellille. Meidän majoitus on vanhassa Stasin päämajassa joten rakennus erottui vieressä olevista tasaisen tylsän ulkonäkönsä ansiosta.

”Berliini"

Kun huone oli saatu ja reput heivattu pois, lähdettiin etsimään kahvia. Meidän majoitus on parin sadan metrin päässä Checkpoint Charliesta joten suunnattiin sitä kohti. Ensin löytyi tarkastuspiste kymmenien turistien takaa ja siihen perään kahvikin. Pienen kävelylenkin jälkeen päivä oli valmis.

”Berliini"
”Berliini"

Tänä aamuna nautittiin aamiaiseksi eilinen evässämpylä joka unohtui syödä junamatkalla. Sen jälkeen lähdettiin kylälle katsomaan nähtävyyksiä ja samalla etsittiin kunnon aamupalaa. Ensin vastaan tuli Topographie des Terrors jossa oli valokuvilla höystetty historiikki vuosista 1933-45. Lisäksi paikalla on vielä pätkä idän ja lännen erottaneesta muurista.

”Berliini"

Matka jatkui Potsdamer Platzille. Sieltä löytyi jonkunlaine tori pikkuisine mökkeineen ja sieltä saatiin aamiaistakin. Tuli testattua keksintö joka näytti olevan makkara joka käärittiin taikinaan ja keitettiin öljyssä. Päälle ladattiin hapankermaa. Lopputulos oli härskin näköinen makkaramunkki.

”Berliini"
”Berliini"

Potsdamer Plazilta lähdettiin kävelemään kohti Tiergarten-puistoa. Puistossa oli patsaita ja muistomerkkejä. Nähtiin mm. Memorial to Homosexuals Persecuted under Nazism. Kyseessä oli neliskanttinen kivenlohkareen näköinen möykky jonka yhdellä sivulla oli ikkuna josta sisään katsomalla näki nonstoppina pyörivän lyhytelokuvan.

”Berliini"

Puiston jälkeen tultiin Murhattujen juutalaisten muistomerkille. Osoittautui, että tässä maassa muistomerkit ovat neliskanttisia lootia kuten Tiergartenissa jo nähtiin. Paikalla oli isokasa neliskanttisia kivenlohkareita eikä muuta.

”Berliini"

Seuraavana vuorossa oli Brandenburgin portti. Turisteja oli riittävästi niin kuin tässä kaupungissa joka nähtävyydellä näyttää olevan. Portin luona näytti myös tapahtuvan kaikenlaista. Paikalle ilmestyi yhtäkkiä Paluu tulevaisuuteen -elokuvan auton näköinen kulkupeli ja kelta-asuisia herroja. Kyseessä oli joku markkinointi koska jakoivat mainoslappuja ihmisille. Toinen ohjelmanumero oli muutaman ihmisen protesti jossa vaativat sodan loppumista Sudanissa. Portti kuitenkin tuli katseltua muun oheisohjelman lomassa kun sitä varten paikalle mentiin.

”Berliini"
”Berliini"

Iltapäivä oli jo pitkällä joten oli aika hankkia kunnon ruokaa. Vastaan tuli ostoskeskus joka myös mainosti food courtia joten suunnattiin sisään. Venezuelalaisen pöperön jälkeen piti vielä saada kahvit joten siirryttiin seuraavaan kuppilaan. Lopulta päästiin takaisin hotellille elpymään hetkeksi ennen kuin iltakahvin aika iski. Tässä vielä lopuksi muutama sekalainen kuva matkan varrelta.

”Berliini"
”Berliini"
”Berliini"
”Berliini"
”Berliini"
”Berliini"


Kommentit

Kommentointi on päättynyt.