Kauas on pitkä matka

Höpinöitä maailmalta

Luontoretkiä

7.4.2025

Muutama päivä katosi taas ettei edes huomannut. Ollaan laiskoteltu, nautittu hyvästä ruuasta ja tehty kävelyretkiä metsissä. Pari päivää sitten käytiin kävelemässä Achberg nimisessä kylässä. Maan tavan mukaan kylästä löytyi linna ja sen ympärillä oli mukava metsäpolku ja nurkalla Argen niminen joki jonka yli kulkee riippusilta. Linna itsessään ei ollut mitenkään erikoinen ja oli joka tapauksessa suljettu. Urheilusuoritustakin tuli vähän mukaan kun sai kiivetä rinteitä ylös ja jarrutella alas. Mielenkiintoisin asia oli majavan pato jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt luonnossa.

”Achberg"
”Achberg"
”Achberg"
”Achberg"
”Achberg"
”Achberg"
”Achberg"

Achbergin visiitin jälkeen tein vielä tässä meidän majapaikan vieressä pienen kävelyleenkin metsäpoluilla. Piti tarkastaa onko mikään muuttunut sitten edellisen metsälenkin jonka tein muutama vuosi sitten koiran kanssa. Ainoa selkeä muutos oli karhunvatukkapensaat piikkeineen joissa sitten sain käteni verille. Maisemat ja metsä olivat kuitenkin mukavaa katseltavaa.

”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"

Sunnuntaina täällä on tapana käydä kävelyllä ja sen jälkeen syödä kakkua. Aikoinaan ohjelmassa on ollut sunnuntain kunniaksi kirkkokin mutta se olisi ollut jo ihan liian perinteistä joten suunnattiin suoraan metsään. Tällä kertaa vähän toiseen suuntaan. Urheilusuoritus päätettiin leivonnaisten maisteluun kun pitihän kaikki kulutetut kalorit saada palautettua....

”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"
”Lindau"



Kommentit

Kommentointi on päättynyt.