Kauas on pitkä matka

Da Nang

2.1.2026

Viimeinen päivä Da Nangissa. Ulkona tuulee kovaa ja yöllä oli satanut vettä. Tälle päivällekin on luvattu sadetta mutta kyllä tuolla ainakin toistaiseksi aurinko pilkistelee pilvien välistä. Ollaan pidetty toimistopäivä ja hoidettu raha-asioita, varattu hotelleja ja valmistauduttu henkisesti huomisen junamatkaan joka kestää vain reilut yhdeksän tuntia.

Tultiin Da Nangiin viettämään rantalomaa mutta vähiin on jäänyt. Täällä on tuullut joka päivä ja rannalla heiluu punaiset liput ja on uintikielto. Surffarit kyllä saavat kellua vedessä lautoineen mutta muilla ei sinne ole asiaa. Itse ranta on juuri sellainen kuin voi arvata eli hiekkaa, aurinkovarjoja, kaljakioskeja, roskia ja rottia. Rantakatu on samanlainen kuin missä vaan Espanjan rantalomakohteessa. Tässä muutama kuva.

Kaupungillakin käytiin yhtenä päivänä. Piti ostaa kesäsandaalit ja kun eräs merkkiliike löytyi keskustan ostoskeskuksesta niin käveltiin parin kilometrin matka shoppailemaan. Kulku oli suhteellisen kamalaa ilmansaasteen takia. Rannalla tuuli raikastaa ilmaa mutta ei keskustassa. Herra 47 lähetti aamulla viestin, että Hanoin ilma on puukolla leikattavaa ja merkitty epäterveelliseksi. Indeksilukema oli 166 ja tässä kaupungissa keskustassa 216. Perille kuitenkin päästiin huonosta hapesta ja huonokuntoisista kaduista huolimatta. Kengät ja ruokaa saatiin ja Grab toi takaisin hotellille. Tässä muutama kuva kaupungilta.

Vuoden viimeisen päivän iltana käveltiin taas keskustan suuntaan katsomaan Han-joen ylittävää Dragon Bridgeä. Samalla nähtiin juhlateltat esiintymislavoineen, ruokakojuineen ja kaljabaareineen. Ihmisiä oli tolkuton määrä ja ilma oli taas tosi huonoa joten aikamme katseltiin touhua ja käveltiin rannalle katsomaan mitä siellä tapahtuu. Rannan touhu oli ihan samanlaista kuin muinakin iltoina paitsi mopoja oli rutkasti enemmän rantakadulla kun katuja oli suljettu juhlallisuuksien takia ja oikoivat sitten jalkakäytävien kautta. Täällähän jalkakäytävät eivät ole jalankulkijoille tarkoitettuja vaan ne ovat mopoparkkeja. Mopoja ei parkkeerata nätisti seinän vierelle vaan poikittain kulkuväylälle joten kävelijät kulkevat autokaistan reunalla.

Kun keskiyö lähestyi niin lähdettiin rannalle katsomaan mitä tapahtuu. Ihmisiä oli kokoontunut paikalle sankoin joukoin odottamaan ilotulituksia. Kun keskiyö koitti niin muutamassa paikassa ammuttiin raketteja mutta melkoisen vaatimatonta oli juhlinta. Toista on sitten helmikuussa kun kiinalaista uutta vuotta juhlitaan. Rakettien jälkeen juteltiin kanadalaisen kanssa joka oli täällä viettämässä talvea.

Eilen lähdettiin katsomaan Marble Mountainsia. Grab-kyyti alle ja kohti marmori- ja kalkkikivikukkuloita luolineen. Kun päästiin perille niin tuli muutama valikoitu kirosana. Luvassa portaita kiivettäväksi. Polven kanssa ei ole ongelmaa kävellessä tai portaita ylös mennessä mutta kun sieltä himputin mäeltä pitää tulla portaita alaskin. No, kun sinne asti mentiin niin olihan se kavuttava ylös. Portaitten alapäässä oli myyntitykki joka kertoi, että ylös on 157 porrasta ja alas 125. Unohti sitten mainita, että ylös olisi päässyt jonkun matkaa hissilläkin. Matti oli tällä kertaa paljon reippaampi maisemien tutkija. Herra meni edellä ja ilmoitti kannattaako kiivetä. Kun luolat oli katseltu ja pidetty juttutuokio ensimmäisen suomalaisen kanssa joka tällä reissulla on nähty niin könkkäsin hitaasti ja varovasti alas ja loppumatka tultiin hissillä.

Iltapäivä on nyt pitkällä ja kohta saa lähteä ruuan hakuun. Jospa saisi tälle laiskalle päivälle herkullisen päätöksen. Seuraava postaus tuleekin sitten Nha Trangista.