Via Baltica

Tarjolla vähän erilainen reissu. Matille tuli työkomento kipaista Riikassa ja kun aikatauluja tutkittiin niin päätettiin, että hyppään siivelle. Tai siis rekan repsikaksi. Edellisestä kerrasta onkin jo lähemmäs kymmenen vuotta joten jännäähän se oli niin monen vuoden jälkeen. Siispä varaamaan lippu laivalle ja siinä matkajärjestelyt kun muu reissu oli valmiiksi orgnisoitu. Vanhastaan muistin kyllä, että pitää varautua suunnitelmien muutoksiin mutta kun oli mahdollisuus nähdä uusia maisemia niin pitihän sitten lähteä mukaan.

Torstai 24.7.14

Aamupäivällä lastattiin petivehkeet rekkaan ja lähdettiin menemään. Ensin piti kyllä hakea vähän evästä ts. kontillinen kahvia mukaan.

Suunta kohti Helsinkiä ja Länsisatamaa. Sen verran oltiin viime tipassa paikalla, että laivaan päästiin saman tien viimeisten joukossa. Autokannella saikin sitten juosta oikein satasella kun viereen oli tulossa toinenkin auto ja piti ehtiä alta pois. Repsikan puolelta ei ollut mitään toivoa päästä ulos kun viereinen auto oli alle käsivarren mitan päässä. Ihan kirjaimellisesti.

Laivamatka kesti 2,5 tuntia joten siinä oli hyvää aikaa käydä buffetaterialla. Sen verran hyvät oli pöperöt, että tuli syötyä ihan liikaa. Hyvä puoli ylensyömisessä oli, että loppupäivänä ei tarvinut syödä mitään. Vähän ennen satamaa tuli komento lähteä autokannelle joten ei muuta kuin tunkemaan n. 30 senttiä leveistä väleistä kohti autoa. Voin kertoa ettei ollut mikään helppo nakki turvoksissa olevan mahan kanssa. Meinasi usko loppua kun tällainen pieni ihminen yrittää tunkea itseään 20 senttiä leveästä oven raosta sisään. Auton hytissä alkoi ahtaan paikan kammo vaivata kun jouduttiin odottamaan vaikka kuinka kauan ulospääsyä ja ympärillä on pelkästään korkeita rekka-autoja. Todistusaineistona ahtaudesta kuva jossa näkymä edellä olevan auton perään.

Tallinnassa oltiin juuri sopivasti parhaimpaan ruuhka-aikaan. Kaupungista poistumiseen meni ikuisuus varsinkin kun ruuhkan lisäksi oli tietyökin tukkimassa väylää. Kaiken kaikkiaan taisi mennä reilu tunti ennen kuin päästiin kaupungista ulos. Via Balticalla matka sujui joutuisasti. Liikenne oli eestiläisen sujuvaa ja nähtiin pari todella hengenvaarallista ohitusta. Jossain nimettömiksi jääneitten kylien kulmilla pidettiin pieniä lepotaukoja ennen kuin matka taas jatkui. Meillä ei onneksi ollut mikään kiire kun aamulla piti olla perillä ja karttaohjelma mainosti ajoajaksi 4,5 tuntia joka rekan kanssa on käytännössä aika paljonkin pitempi pakollisten lakisääteisten taukojen takia. Vihdoin päästiin Latvian rajalle jossa muodollisuuksia ei selkeästikään ole ollut enää aikoihin.

Latvian puolella tiet muuttuivat radikaalisti huonommiksi ja matkan teko hidastui. Maisemat olivat juuri yhtä tylsiä kuin Suomessakin joten aikani kuluksi yritin saada pädin netin toimimaan, että saisi kaivettua karttaohjelmalla Riikan ajo-ohjeita esiin. Tekstiviestejä Suomeen kun mobiili vaan ei pelaa vaikka kuinka säätää asetuksia. Mika teki parhaansa (Kiitos!) vaan ei onnistunut avittamaan nettiyhteyden kanssa. Oltiin kyllä jo onneksi Suomessa tutkittu karttaa ja kaivettu esiin osoite johon oltiin menossa joten Matin kuskin aivot olivat taltioineet suuret linjat ja päädyttiin heti oikealle suunnalle.

Yömyöhällä oltiin perillä Riikan nurkilla ja koska missään ei ollut minkäänlaisia katukylttejä niin kaivoin pädin esiin ja toivoin, että jostain löytyisi vapaa langaton verkko josta voisi vähän varastaa nettiyhteyttä. Sellainen löytyikin kun madeltiin Statoilin ohi joten äkkiä pihalle ja nettiyhteys auki. Statoilille pongot vapaasti käytettävästä langattomasta verkosta! Karttaohjelma auki ja osoitetta hakemaan ja mikä miellyttävä ylläri kahdelta yöllä kun huomattiin, että ollaan oikealla suunnalla eikä perille ole kuin muutama kilometri. Tai siis teoriassa näin. Lähdettiin matelemaan isoa tietä eteenpäin ja kun kartta näytti, että ollaan kohdalla, alettiin etsiä tien haaraa vasemmalle. Oli aikamoinen urakka kun kuskin puolella oli vain autoliike toisensa perään eikä tietä näkynyt missään. Lopulta hoksattiin tienhaara oikeaan suuntaan ja sitten alkoikin kääntymispaikan haku. Muutama kilometri ja vihdoin päästiin kääntymään takaisin tulosuuntaan. Lopulta päästiin kääntymään sivutielle ja kyllä oli jouset kovilla autoparassa kun tie oli kuoppaista hiekkaväylää. Lopulta tie päättyi pienelle kääntöpaikalle jolla oli lukittu portti, rakennus jonka seinässä oli oikea numero ja matala teollisuusrakennus jossa rokki soi. Auto parkkiin ja nukkumaan klo 3.

Perjantai 25.7.14

Nukkuminen tai lähinnä sen yritys päättyi puoli viideltä aamulla kun auton oveen koputettiin. Matti kiipesi ovelle ihmettelemään mitä tapahtuu ja joku latviaa puhuva mies selitti kauheasti jotain. Väsyneenä yritin tajuta mistä on kysymys ja kuuntelin kun Matti myönteli ja kielteli sujuvasti englanniksi tyypin latvialaisille puheenvuoroille. Lopulta paikallisherra häipyi ja Matti ilmoitti, että meidän pitää jatkaa matkaa kun ollaan oikean talonumeron kohdalla mutta perästä puuttuu kirjain. Niin sitten ennen viittä aamulla jatkui matka muutamia kilometriä eteenpäin kunnes päästiin suunnilleen saman rakennuskompleksin toiseen päähän. Eivät sitten voineet avata paria porttia ja päästää kulkemaan pihan läpi vaan ajattivat kilometrikaupalla kuoppaisia hiekkateitä. Latvia..!

Vihdoin päästiin taas yrittämään nukkumista toisella portilla. Pitkään ei ehditty torkahtaa kun taas oli joku oven takana ja Matti-parka joutui keskeyttämään unensa. Portista sisään ja taas uusi yritys torkahtaa. Kahdeksalta joku tuli sitten kyselemään papereita ja valittamaan , että ollaan liian aikaisessa kun aloittavat työt vasta kymmeneltä. *kiroilua* Tässä vaiheessa oli melko selvää, että meidän suunnitelma ehtiä katsomaan Riikaa lähempää uhkasi vesittyä. Lisäksi oli jotain ongelmaa paperien kanssa joten purku alkoi vasta yhdeltätoista. Lupasivat, että yhdeltä on valmista mutta eihän se tietenkään ollut joten viimeinenkin toivo nähdä kaupungista muutakin kuin teollisuusalue lensi taivaan tuuliin. Mutta olihan meillä maisemia...

Kolmen maissa päivällä oli vihdoin valmista ja päästiin lähtemään. Sekään ei tosin sujunut ilman ongelmia kun taas puuttui jostain paperista leima eikä ilman sitä saanut mennä minnekään. Onneksi leiman sai kymmenessä minuutissa ja vihdoin päästiin pomppimaan kuoppaisella tiellä kohti sivistystä tai ainakin asfalttiteitä. Edellisen päivän ylensyöminenkin oli jo lasehtinut joten pörhällettiin ensimmäiselle huoltoasemalle nauttimaan yhdistetty aamiainen/lounas/päivällinen ja samalla vaivalla kipaistiin kaupassa täydentämässä vesivarastoja. jäihän siinä tietysti vähän muutakin käteen mutta eipä haitannut kun hinnat on kohtuulliset Suomeen verrattuna. Vähän viiniä (kaupan kallein pullo, peräti 4,75 €), kermalikööriä, Riian balsamia sun muuta pientä evästä päätähuimaavaan yhteishintaan 20,47 €.

Evästäydennyksen jälkeen jatkettiin matkaa. Kun meillä ei taaskaan ollut mikään kiire niin hissukseen ajeltiin Latvian läpi kohti Viron rajaa. Jaloittelutauko pidettiin silloin kun siltä tuntui. Pieni parin kilometrin mutka tehtiin Tüjan kautta kun etsittiin uimapaikkaa vaan eihän rekalla tietysti päässyt lähellekään rantaa kun kaikenlaisia painorajoitettuja siltoja tuli vastaan. Salacgrivassa pidettiin ruokatauko ja jotenkin oli Egyptin tunnelmat kun tilauksen ja ruuan pöytään tulon välillä oli annos muuttunut kanaa lukuunottamatta juuri sellaiseksi jota nimenomaan ei tilattu. Jollei olisi odotettu tuntia kahta lautasellista pöperöä niin olisin taatusti palauttanut ruuan sinne mistä se tulikin. Hitaan palvelun vuoksi päätettiin syödä mutta jättää kahvit ottamatta ja käydä jossain muualla kupposella. Latvialle kuitenkin pisteitä kahvista joka on jopa niin hyvää, että teki mieli ottaa toinenkin kupillinen.

Matka Tallinnaan oli yllätyksetön. Mennessä oltiin Viron puolella valoisan aikaan ja Latviassa pimeällä ja paluumatkalla meni sitten toisin päin. Latviassa nähtiin jonkun verran haikaroita ja jopa yksi haikaranpesäkin. Aikamoinen risukasa. Muuten ei juuri mainittavaa näkemistä ollut mutta kuinka voisikaan olla kun tie kiertää kaikki isommat paikat ja menee vain satunnaisesti jonkun pikkukylän läpi ja niissä ei yleensä ole mitään näkemistä. Tässä nyt kuitenkin jotain matkan varrelta:

Vihdoin illan hämärtyessä saavuttiin Viron puolella Pärnuun jossa pidettiin kahvitauko ja kun kerta Statoil tarjoaa ilmaisen verkon niin pitihän sitä sen verran hyödyntää, että kurkattiin nettiin. Loppumatka Tallinnaan oli rauhallista. Ainoa keskeytys tylsään etenemiseen oli tankilla käynti. Joskus puolen yön tienoilla saavuttiin Tallinnan sataman rekkaparkkiin Balloon Tallinnin juurelle. Sen verran puuduksissa oli paikat, että käytiin tekemässä pieni kävelylenkki sataman alueella. Mihinkään kauemmas ei kuitenkaan lähdetty kun näkyi kaupunki olevan täynnä hyvin horjuvaa porukkaa ja kun satamassa ei ollut juottoloita auki niin ei juoppojakaan ollut mellastamassa. Toinen yö meni sentään paremmalla nukkumisella kun kukaan ei koputellut auton oveen.

Lauantai 26.7.14

Aamulla herättiin yhdeksän maissa. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja auto oli kuin sauna. Yö meni pyöriessä vaikka saatiinkin nukuttua huomattavasti paremmin kuin edellisenä yönä. Ensimmäiseksi suunnattiin matkustajaterminaaliin vessaan ja aamiaiselle. Samalla tietysti piti ottaa matkustajakortti, että saan luvalla mennä laivaan vaikka sitten rekan kyydissä. Aamiaisen jälkeen päätettiin poiketa Superalkossa kun satamassa sellainen oli. Jossain kauempana on kuulemma jättimäinen Superalko mutta kyllä tuossakin valikoimaa piisasi. Ensimmäiseksi piti tietysti ottaa se pakollinen Bailey's kun näkyi litran pullo olevan saman hintainen kuin Suomen alkossa puolen litran leka. Suomelle häpeäpisteitä kalliista hinnoista! Matin piti tietysti saada kaljaa ja lonkeroa varastoon joten ostoskärry täynnä palattiin autolle, tyhjennettiin se ja lähdettiin metsästämään röökiä. Sataman nurkalla on kauppoja vaikka kuinka monta mutta painuttiin sisälle ensimmäiseen liikkeeseen jossa näkyi röökiä. Laivakin ilmestyi satamaan joten hypättiin autoon ja lähdettiin jonon jatkoksi odottamaan laivaan pääsyä.

Tällä kertaa oli vähemmän rekkoja matkassa joten päästiin vähän väljemmille vesille eikä jouduttu kulkemaan pienistä rakosista. Muistissa oli kuitenkin menomatkan klaustrofobinen tunnelma josta alla vielä pieni näyte. Kuten näkyy niin kahden rekan välissä on tilaa vaikka muille jakaa...

Laivalla käytiin syömässä mutta vahingosta viisastuneena ei menty buffetaterialle vaan otettiin suosiolla lautasannokset. Loppumatka menikin elpyen hytissä kun kuskin etuihin sellainen kerran kuuluu. Helsingissä päästiin laivasta ulos melko nopeasti ja niin kuin armaassa pääkaupungissa aina, jouduttiin keskelle ruuhkaa. Onneksi sentään selvittiin nopeasti kehätielle ja siitä sillä kuuluisalla yhden pysähdyksen taktiikalla rekkapesälle. Matti sai vielä askarrella viimeiset auton pesut ja kontin siivoukset sillä aikaa kun keräilin tavaroita ja yritin pistää auton hytin siivoon kuntoon ettei seuraavan kuskin tarvi aloittaa vuoroaan siivoamalla.

Kuudelta illalla oltiin vihdoin kotona. Kun sain ostokset viriteltyä kaappiin niin ensimmäinen etappi oli pitkä ja viileä suihku. Loppuilta meni puolihorteisen väsyneenä ja puolilta öin oltiinkin jo taju taskussa kuittaamassa edellisten öitten univajetta.

Riikan nähtävyydet jäi sitten näkemättä mutta nähtiinpähän jotain sellaista mitä normituristi ei taatusti käy katsomassa: teollisuusalue. Kyllähän se tietysti harmittaa kun oltiin niin lähellä nähtävyyksiä mutta kun jo ennen lähtöä tiesi, että näin voi käydä niin ei tässä mitenkään suuresti pettynyt ole. Onhan se kuitenkin plussaa, että pääsee tutuista kuvioista pois ja jos hinku tulee niin ainahan sitä voi varata normimatkan.